Aktiivinen omistajuus
Sentican tiimi tukee aktiivisesti operatiivista johtoa liiketoiminnan kehittämisessä, jotta kohdeyritysten arvon kasvattamiselle olisi mahdollisimman hyvät edellytykset.
Operatiivisen johdon tukeminen
Liiketoiminnan kehittämisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että kohdeyhtiön ohjaus- ja raportointijärjestelmät tuottavat ajantasaista ja luotettavaa tietoa. Tällä tavoin liiketoiminnan muutoksiin voidaan reagoida mahdollisimman nopeasti ja taseen käyttöä pystytään optimoimaan paremmin. Sentica pyrkii hyödyntämään hyviksi havaittuja operatiivisia käytäntöjä laaja-alaisesti kohdeyrityksissään.
Kohdeyhtiön hallitus kokoontuu kuukausittain ja auttaa johtoa toteuttamaan päätetyn strategian mukaista liiketoiminnan kehittämissuunnitelmaa. Hallitus muodostuu tyypillisesti 2-3 senticalaisesta sekä 1-3 ulkopuolisesta asiantuntijajäsenestä. Hallitustyöskentelyn lisäksi liiketoiminnan kehittämistä tuetaan erilaisten työryhmien avulla sekä hyödyntämällä laajaa yhteistyöverkostoamme ja ulkopuolisia asiantuntijoita.
Liiketoiminnan kasvattaminen
Merkittävän kasvumahdollisuuden näkeminen on meille yksi keskeisimmistä kriteereistä sijoitusta tehdessämme. Yhdessä valitun strategian mukaisesti tuemme kohdeyrityksen olemassa olevan liiketoiminnan maantieteellistä laajentamista sekä tuote- tai palvelutarjonnan kehittämistä.
Orgaanista kasvua voidaan tukea erilaisilla yritysjärjestelyillä, jotka vahvistavat yrityksen markkina-asemaa, laajentavat tuote- tai palvelutarjontaa tai mahdollistavat laajentumisen uusille maantieteellisille alueille.
